Happy Birthday Apple-pups!
Apple-pennut täyttävät tänään jo 2 vuotta! Hyvää syntymäpäivää Peppi, Jaffa, Pate, Pepe ja Teemu!
Paljon olisi muutakin kirjoitettavaa, mutta töihinpaluu on kyllä vähentänyt selvästi tätä koneella roikkumista. Stella täytti viime viikolla vuoden, Bessien kanssa tehtiin eka nolla kolmosissa ja kesälläkin tullaan kisaamaan. Bono pääsi vihdoin eroon turkista ja minä opettelin trimmauskurssilla trimmaamaan. Siinäpä ne tärkeimmät, kuviakin olisi jos vain ehtisi :)
Pennuilla on viimeinen ilta yhdessä! Huomenna uusiin koteihinsa matkustavat Kaneli ja Trudy. Trudyn nimi tulee vielä muuttumaan, mutta perhe ei ole päässyt nimestä yksimielisyyteen. Mani, jonka senkin nimi muuttuu, lähtee sitten sunnuntaina ja pojat sitten ensi viikolla.
Pentuetestit menivät kuten odotin eli pisteet olivat kaikilla kategoriassa “hyvä harrastuskoira, ei helpoin ensimmäiseksi koiraksi”. Olen nyt testauttanut 15 pentua ja 1 on mennyt ns. helppo koira -kategoriaan ja 1 potentiaalinen ongelmakoira -kategoriaan. Tuo potentiaalinen ongelmakoira oli tämän pentueen emä Peppi, joka on kaukana ongelmakoirasta :) Hyvä kotikasvatus vie siis pitkälle!
Nyt sitten vain kuvia
Ja jos joku ajattelee, että pentujen kasvatus on ihan iisipiisiä ja rahaa tulee ovista ja ikkunoista, katsokaapa mitä nämä pennut keksivät työpäivän aikana, kun pentuaitauksessa tuli tylsää. Pieni lisäkustannus ;) Kuvan koira ei välttämättä liity mitenkään tapahtuneeseen :)
Pennut saivat tänään kuusiviikkoisina sirut nahkansa alle ja eläinlääkäri tarkasti kaikki pennut. Kaikilla pennuilla kaikki hienosti ja pojillakin pallerot paikoillaan. Nyt sitten tiistaina Kennelliitossa saavat pistää pennut kirjoihin ja kansiin ja hyvässä lykyssä paperit ehtivät perjantaiksi, jolloin ensimmäinen pentu lentää pesästä.
Tässäpä kuvia tältä päivältä. Oli tosi kiva auringonpaiste ja pennutkin viihtyivät ulkona hienosti! Huomenna sitten pentutesti ja paljon ulkoilua :)
Viisiviikkoiset ja vauhti on hurjaa!
Päivät lentää ihan siivillä! Pennut ovat jo viisi viikkoa vanhoja ja ensi viikolla sitten edessä on torstaina eläinlääkärin tarkastus ja sirutus sekä perjantaina sitten pentutestaus. Uusia kokemuksia pennuille siis tiedossa!
Tänään sijoitusnartun perhe kävi katsomassa pentuja ja tehtiin päätös siitä, että minun tulevaisuuden toivoni on Pitmywits Show Your Mettle eli uudelta kutsumanimeltään Kaneli. Kanelista tulee mieleen hyvin paljon isoisoäiti Bessie, koska häntä on koko ajan liikkeellä. Ja onhan värityskin hyvin paljon samanlainen!
Pennuista siis seisomakuvat, vihdoinkin
Pitmywits Show Must Go On – uudelta kutsumanimeltään Kaapo! Kaapo muuttaa Kielo-parsonin kaveriksi Raaheen
Pitmywits Show Who’s the Boss – Pomo. Pomo muuttaa Tampereelle Katin kaveriksi!
Pitmywits Show True Colors – Trudy. Trudyn perhe on vielä hiukan avoin, mutta ratkeaa parin päivän sisään

Pitmywits Show Me the Money – Maninkin koti ratkeaa parin päivän sisään :)

Pitmywits Show Your Mettle – Kaneli. Kaneli muuttaa Saloon Katjan, Tomin ja Jessen kaveriksi
Sitten muutamia “tilannekuvia” eiliseltä. Eipä niitä linssiin meinaa millään pyydystää!
Videoita
Tällä kertaa vain videopostaus eli paljon uusia videoita pennuista
Ensiksi Bessien 6-vuotiskuva. Bessie täytti 6 vuotta eilen 20.3. Neiti on edelleen kuin pieni pentu, vaikka ikääntyminen näkyykin jo poskien vaalenemisena :)
Eilen yritin kuvata pentujen ekat seisomakuvat, mutta eihän siitä yksin mitään tule. Nättejä ovat kaikki, vaikka kuvista se ei ihan selväksi käykään :)
Tänään lapset pääsivät sitten ensimmäistä kertaa ulos ja tosi rohkeita tyyppejä ovat joka ikinen, kaikilla oli häntä koko ajan pystyssä ja heti tutkittiin usean neliön alueelta pihaa. Ekat kakatkin tehtiin pihalle :D Poikien luonne-ero on tasoittunut! Kuten arvelinkin, kun Mustin näkö ja kuulo pääsivät samalle tasolle kuin muiden, se reipastui ihan silmissä. Manilla on selvästi eniten luonnetta, se murisee jopa Pepille. Hurrrja tyttö!
Synttäreitä ja lapsia
Ensiksi isot onnittelut ensimmäisille kasvateilleni eli Pure-pennuille, jotka täyttivät eilen 4 vuotta! Paljon onnea siis Ava, Dino, Pave, Pertti ja Erno!
Pennut kasvaa ja kehittyy hurjaa vauhtia. Leikkiä lyödään vähän väliä ja jopa ääntäkin kuuluu leikkien lomassa. Mani varsinkin tuntuu pomottavan muita. Pieniä kynsiä on jo leikattu ja pennut ovat kyllä ihania tässäkin. Ainoastaan Musti protestoi kovasti selälleen laittamista, mutta antoi kyllä sitten periksi, kun huomasi etten ole luovuttamassa. Tässäpä kuvakavalkadi tältä päivältä, mukana myös kenneltyttö Stella ja kennelpoika Lucas <3
Manista on tulossa dalmatialainen!

Ja sitten uni voitti… Hyvää yötä!












































